Tuo aamukampa kertoo joka päivä töissä oppilaille ilouutisia, mutta minua se muistuttaa kiireestä. Kuvan ottohetkellä oli jäljellä 18 koulupäivää. Nyt niitä on vähemmän ja stressi vaan kasvaa. Aika kiva idea on tuo tämän vuoden aamukampa ja oppilaat olivat joko keksineet tuon itse tai ponganneet jostain. Tuosta on nyt helppo vähentää "päiviä", voi sitä kansiota tuohonkin käyttää.
Tuskaa tällä hetkellä tuottaa myös kodinkansion sotku. Paperit ovat sikinsokin ja aina veroilmoituksen aikaan tulee paniikki. Koskakohan mä opin...
Toinen syy, etten ole tehnyt käsitöitä löytyy tuosta kuvakollaasista. Olen pari vuotta puhunut, että voisi kokeilla geelikynsiä ja nyt toteutin aikeeni. No, enhän mä näillä oikein osaa tehdä mitään. Hyvä, että nuppineulasta sain kiinni. :D Katsotaan nyt, kun kesä alkaa ja pihatyöt oikein kunnolla, rikkaruohojen kitkeminen ja käsitöiden tekeminen, niin voi olla, että tulee tauko kynsien kaunistukseen. :)
Kirjan ja ruusun päivänä sai tuon Anna-Leena Härkösen kirjan kaupan päälle ja se onkin ollut ihan mielekästä luettavaa.
Pieniä lyhyitä tekstinpätkiä, joissa otetaan kantaa eri asioihin maan ja taivaan välillä. Olen muutamankin kerran ääneen nauranut. :)
Ehkä ensi kerralla kirjoitan jotain käsitöihin liittyvää.
Nuo kynnet on niin kauniita, wau <3! Tekee mieli itsekin kokeilla! Hieno aamukampa, kyllä tuota kelpaa seurata :).
VastaaPoista